Yhdistyksen historiaa

Hyvinkään Seudun Numismaatikkojen perustava kokous oli 30.5.1975. Yhdistys on rekisteröity 8.1.1976. Perustamista suunnittelevassa kokouksessa oli tulevien jäsenten lisäksi mm. Anneli Sipiläinen, Terho Sakki ja Jouko Voionmaa. Numismaatikkoliittoa edusti perustavassa kokouksessa Allan Ylinen. Yhdistyksen perustavana voimana ja alkuajan puheenjohtajana toimi Reino Ryymin vuosina 1976-1978. Seuraava puheenjohtaja oli Oiva Helminen vuosina 1979-1985.

Yhdistysmitali Hyvinkään Seudun Numismaatikot vuodelta 1978. Mitalin halkaisija on 100mm ja sitä on valettu 40 kpl. Etupuolella on humoristinen näkemys numismaatikosta, toisella puolella Suomen Suuriruhtinaskunnan kolikot 25-ja 50-pennin sekä 1 ja 2 markan kolikot. Mitalin on suunnitellut Taru Vainio.

Perustavasta kokouksesta asti ensimmäiset 25 vuotta aktiivisesti mukana olleita ovat Niilo Ristamo huutokauppatoimikunnassa sekä puheenjohtajana vuosina 1986-1994, Taru Vainio hallituksessa ja huutokauppatoimikunnassa sekä varapuheenjohtajana, Lauri Hattunen hallituksessa ja huutokauppatoimikunnassa, Raine Tammilehto hallituksessa ja sihteerinä. Pentti Virta hallituksessa. Eine Salin oli pitkään varainhoitajana ja hallituksessa. Maria Vattulainen toimi puheenjohtajana vuosina 1995-2000. Timo Ahonen vuosina 2001-2014 sekä Reijo Laine v. 2015.

Hyvinkään Kansalaisopisto järjesti yhteistoiminnassa yhdistyksen kanssa 14.-18.10.1975 kymmenen tunnin luentosarjan. Terho Sakki opetti mitalin valmistusta sekä Jouko Voionmaa esitelmöi numismaattisesta keräilystä. Sarjaan liittyi myös käynti Kansallismuseon rahakammiossa. Osanottajia oli 34 henkeä. Esitelmistä mainittakoon Erik Johansonin Venäjän seteleistä, Oiva Helmisen mitalien valamisesta ja Taru Vainion 40 kohtainen kuntoluokitusselvitys.

Mitaleita yhdistys on teettänyt puheenjohtajastaan Oiva Helmisesta ns. valajan mitalin 1978 (30 kpl). Yhdistyksen mitali on vuodelta 1978 (40 kpl). Liiton kokousmitali 1.-2.4.1978 Hyvinkää (60 kpl). Mitalit ovat Taru Vainion suunnittelemia ja valettuja. Vierailuja tehtiin kuvanveistäjien Marjatta Weckströmin, Kauko Räsäsen ja Terho Sakin luo. Yrityskäyntejä: Oy Sporrong Ab Tammisaari ja Kultakeskus Oy Hämeenlinna.

Mitali puheenjohtajasta Oiva Helmisestä ns. valajan mitali vuodelta 1978. Helminen toimi puheenjohtajana vuodet 1979-85. Mitalin halkaisija on 90 mm ja sitä on valettu 30 kpl. Suunnittelija on Taru Vainio, Etupuolella on kasvokuva ja toisella valumuottien täyttöä lihasvoimin.

Kerhoillat ja huutokaupat, jopa kahdeksan kertaa toimikaudessa, ovat olleet toiminnan runkona. Huutokauppoja on kertynyt mittava määrä, yli 300, joista mittavimmista on ollut ilmoitus Liiton lehdessä. Numismaatikkoliiton kevätkokouksen isäntänä yhdistys oli 1978, syyskokouksen isäntänä puolestaan vuosina 2002 ja 2015.

Mitali Suomen Numismaatikkoliiton kevätkokouksesta 1.-2.4.1978 Hyvinkäällä. Mitalin halkaisija on 67 mm ja sitä on valettu vain 60 kpl. Suunnittelija on Taru Vainio. Toisella puolella on taiteilijan näkemys Hyvinkään kokouksesta ja toisella liiton tunnus “aktiivisessa toiminnassa”.

Vuoden 1978 kokouksen aikana oli mm. mitalinäyttely, jossa oli 27 Terho Sakin, 5 Anneli Sipiläisen, 124 Kauko Räsäsen ja 13 Taru Vainion valettua mitalia. Kokousedustajat vierailivat Terho Sakin ateljeessa. Numismaatikkoliiton kutsumana osallistui tilaisuuksiin Sveriges Numismatiska Riksförbundetin puheenjohtaja Sven Jardestål. Vuoden 2002 syyskokoukseen Hyvinkäällä osallistui liiton 21:sta jäsenyhdistyksestä peräti 18. Mukana oli jälleen mitalinäyttely, jossa edellisten lisäksi oli mukana Hilkka Santamäen, Eino Vesalaisen ja Irma Melajan valmistamia mitaleita. Tapahtumassa järjestettiin huutokauppa ja iltatilaisuus Marskin majalla Lopella. Tapahtumassa jaettiin liiton pronssiset ansiomitalit Taru Vainiolle, Seppo Vehkavuorelle ja Niilo Ristamolle. Vuoden 2015 syyskokouksessa ohjelmaan kuului tutustuminen Suomen rautatiemuseoon, museon jetoninäyttely sekä Timo Ahosen meklaroima huutokauppa. 2015 syyskokouksen yhteydessä oli yhdistyksen 40-vuotisjuhla, jossa Numismaatikkoliiton ansiomitalit jaettiin Solveig Crusellille, Ulrich Hoefsille, Seppo Laineelle, Raimo Vihannolle ja Pentti Jäntille.

Muita numismaatikkoliiton pronssisen mitalin saaneita ovat Raine Tammilehto (1995), Reijo Heinonen, Timo Ahonen (2009), Pentti Virta (2009), Valto Mäntylä (2009), Reijo Laine (2016) ja Aimo Ojanperä (2016).

Kerhonäyttelyitä numismatiikan eri aiheista on ollut vuosittain. Pankin ikkunoissa on ollut näyttelyitä mitaleista, seteleistä, poleteista ja kolikoista. Yhdistys on järjestänyt vuosittain Vanhan rahan päivää, jossa esitellään numismaattisia kohteita ja arvioidaan yleisön rahojen arvoja. Vuonna 2017 Vanhan rahan päivä järjestettiin lokakuussa ja sen aiheena oli Suomi 100-vuotta, josta kuvakokoelma alla.