Väärennöksiä ja kopioita voidaan luokitella alkuperäisen käyttötarkoituksen tai valmistusmenetelmän mukaan. Tässä artikkelissa keskitytään enemmän valmistusmenetelmän mukaiseen luokitteluun sekä erilaisten väärennösten tunnistamiseen. On kuitenkin hyvä huomioida, että väärennösten ja kopioiden alkuperäisiä käyttötarkoituksia on lukuisia. Väärennökset voivat olla laadukkaita alunperinkin keräilijöiden harhauttamiseksi suunniteltuja väärennöksiä, heikompilaatuisia ”turisti”-väärennöksiä tai kiertoon tarkoitettuja ”aikalaisväärennöksiä”. Kopio termiä voidaan käyttää, jos kolikossa on selkeä merkintä, esimerkiksi ”copy”. On olemassa myös merkitsemättömiä kopioita, joita ei alunperin ole valmistettu väärentämistarkoituksessa (esimerkiksi museoiden valmistuttamina). Väärissä käsissä laillisesta kopiosta tulee kuitenkin helposti väärennös, jolla on mahdollista harhauttaa kolikon ostajaa. Erillisenä tyyppinä mainittakoon fantasiarahat eli kolikot, joita ei ole virallisesti valmistettu. Fantasiarahoja on tehty esimerkiksi tukemaan poliittisia tarkoitusperiä tai juhlistamaan merkittäviä historiallisia tapahtumia.

Tietyistä käytöstä poistetuista kolikoista on tehty myös jäljennöksiä eli replikoita. Niitä valmistaa tyypillisesti jokin virallinen taho kuten rahapaja. Jäljennökset ovat yleensä helposti erotettavissa alkuperäisestä kolikosta muun muassa laatunsa tai materiaalinsa kautta, ja näin ollen erehtymisen vaaraa alkuperäiseen ei ole. Replikoilla ei useinkaan ole erityistä numismaattista arvoa, ja niiden arvo voi olla vain niiden sisältämän metallin arvo. Joistakin replikoista on tosin tullut myös numismaatikkojen piirissä suosittuja esimerkiksi pienten lyöntimäärien vuoksi, ja se on voinut nostaa replikan arvon metallia korkeammaksi myös jälkimarkkinoilla. Helpon tunnistettavuutensa vuoksi replikat voivat olla hyvä tapa täydentää kokoelmaa kolikoilla, jotka muuten ovat saatavuudeltaan vaikeita.

Kuva 1: 100 markan kolikko vuodelta 1926, vasemmalla aito ja oikealla replika. Replika on tehty tarkoituksella suuremmaksi ja kiiltolyöntiseksi, joten oikean kolikon ja replikan sekoittaminen on melkein mahdotonta.

Keräilijöiden tulisi välttää kopioiden hankkimista ja etenkin jälleenmyyntiä erehtymisvaaran vuoksi. Kopion alkuperä voi myöhemmin kolikon omistusketjussa unohtua, ja siitä voi aiheutua suurta vahinkoa sekä kolikoiden ostajalle, että myyjälle.

Vaikka väärennöksien kanssa ei aivan joka päivä joutuisikaan tekemiseen, on numismatiikkaa harrastavan hyvä tuntea helpot sekä vaikeammat peruskeinot väärennöksiltä välttymiseen ja niiden tunnistamiseen. Tässä jaotellaan keinovalikoima ennaltaehkäiseviin, yleisiin väärennösten tunnistamiskeinoihin, metallikohtaisiin tunnistamiskeinoihin sekä kalliimpiin teknologiaan perustuviin tunnistamiskeinoihin.

Ennaltaehkäisevät keinot

Tärkein tapa väärennöksiltä välttymiselle ovat ennaltaehkäisevät keinot. Yleisesti numismaattisessa yhteisössä tulisi suhtautua suurella varauksella kopioiden jälleenmyyntiin. Jos mahdollista numismaatikkojen ei myöskään tulisi ostaa kopioita, edes kokoelmansa aukkopaikkoja täyttämään. Kopioiden hankkiminen lisää kysyntää niiden tekijöille ja siksi houkuttaa valmistamaan niitä lisää. Jos käytettyjen rahojen markkinoilla liikkuu paljon kopioita, se myös nostaa kynnystä uusille numismaatikoille aloittaa harrastus huijatuksi tulemisen riskin vuoksi.

Jos houkutus kokoelman aukkojen täyttämiselle kopiolla on kuitenkin liian suuri, tulisi varmistaa, että hankittu kopio on selvästi merkitty, ettei itse tai joku muu kokoelmaa myydessä ole vaarassa erehtyä. Koko kokoelman uskottavuus joutuu kyseenalaiseksi, jos mukana on selvästi merkitsemättömiä kopioita.

Valitettavasti pikavoittojen vuoksi kopioiden jälleenmyynti aitona voi houkuttaa monia. Julkisissa ja kansainvälisissä internethuutokaupoissa kuten eBay, on mukana joitakin epärehellisiä myyjiä ja väärennöksiä. Myös kotimaisessa huuto.netissä on väärennöksiä tosin pienemmässä mittakaavassa kuin eBayssa. Jos ja kun eBaysta tai esimerkiksi huuto.netistä ostaa kalliimpia kolikoita tulisi ostajan varmistaa, että alkuperäinen kotelointi ja aitoustodistus tulevat kaupan mukana. Vanhemmille, usein ennen 1970-lukua ilmestyneillä kolikoilla, näitä ei useinkaan ole olemassa. Sen sijaan uudemmille tarvittavat kotelot ja todistukset puolestaan löytyvät. Myös myyjän palautteiden määrä ja laatu kannattaa tarkistaa, tosin se ei valitettavasti aina ole tae siitä, että kaikki olisi kunnossa. Jos kolikon aitoustodistusta ja/tai kotelointia ei ole olemassa, tulisi etenkin arvokkaampien kolikkojen kohdalla kysellä kolikon alkuperästä eli mistä myyjä on saanut kolikon. Tämä on kuitenkin hankalaa toteuttaa ja jää usein tekemättä.

Numismaatikon tulisi kiinnittää suurta huolellisuutta siihen mistä kokoelmansa kolikot hankkivat. Luotettavia lähteitä aitojen kolikoiden hankkimiselle ovat suomalaiset ja muunkin maalaiset suuret jälleenmyyjät sekä paikallisten yhdistysten numismaattiset huutokaupat. Näillä tahoilla on tarvittava osaaminen väärennösten tunnistamiseen. Lisäksi molemmilla on merkittävä maineriski, joka yleensä johtaa myös suurempaan huolellisuuteen väärennösten tunnistamisessa.

Yleiset tunnistamistavat

Seuraavassa on esitetty viisi yleisintä tapaa väärennösten tunnistamiseen:

1) Kolikon ulkoasun tutkiminen

On hyvin tyypillistä, että normaalissa käytössä olevat kolikot ovat tasaisesti kuluneita ja niissä ei ole teräviä kulmia. Kopiot sen sijaan sisältävät usein terävämpiä kulmia tai saumoja, jotka voivat johtua kolikon valamisesta. Osa kopioista on yritetty tehdä keinotekoisesti kuluneemman näköiseksi tummentamalla niitä, eli ei pidä antaa keinotekoisesti vanhennettujen kolikoiden hämätä. Kolikon reunat ovat aidoissa kolikoissa tasaisen laatuisia ja paksuisia, kun taas kopioissa reunat ovat heikompilaatuisia ja paksuuseroja voi esiintyä. Yleisesti ottaen väärennettyjen kolikoiden yksityiskohdat ovat usein epätarkempia ja yleinen ulkoasu sameampi.

Kuva 2: 1866 aito hopeamarkka ja vuoden 1870 1 markan kolikko kopiona. Aidon tunnistaa tasaisemmasta kulumisesta ja paremmasta reunan laadusta.

2) Magneetin käyttäminen

Hyvä ja nopea keino löytää väärennöksiä kulta-, hopea-, messinki-, kupari- ja pronssikolikkojen joukosta on tarkastaa ne magneetilla. Jos magneetti vetää kolikkoa puoleensa, kolikko ei ole aito. Normaali jääkaappimagneetti ei tähän tarkastukseen käy, sen sijaan suositellaan esimerkiksi luokan N52 neodyymimagneetteja. Kaikkiin kolikoihin magneetilla testaaminen ei sovi, kuten esimerkiksi Suomen rautamarkkoihin, joita on lyöty ennen vuoden 1963-rahauudistusta. Myös uudet 1€ ja 2€ kolikot ovat lievästi magneettisia.

3) Kolikon painon tarkastaminen

Hyvällä ja tarkalla vaa’alla kolikon tarkastaminen on erittäin hyvä keino kopioiden tunnistamisessa. Uusissa kolikoissa toleranssin tulisi olla maksimissaan 0.1g, vanhemmissa kolikoissa jo kulumisenkin vuoksi toleranssit ovat suurempia ja jopa 10%-15%, erot ovat mahdollisia. Referenssiarvot painolle on saatavilla muun muassa Numismaatikkoliiton vuosittain julkaistavasta luettelosta. Etenkin pienempien kuparirahojen kopioissa on havaittu merkittävästi alkuperäistä painavampia kolikoita. Paino ei saisi käytännössä koskaan ylittää alkuperäistä painoa, joten tämä on hyvä ja helppo tunnistuskeino.

Kuva 3: Vasemmalla aito vuoden 1884 kuparipenni ja oikealla kopio. Ulkoisten ominaisuuksien lisäksi kolikko on helppo tunnistaa tarkalla vaa’alla. Alkuperäinen kolikko on hyvin lähellä 1,28g virallista painoa, kun taas kopio on alkuperäistä huomattavasti painavampi.

4) Kolikon mittojen tarkastaminen

Kolikon mitat on hyvä tarkastaa millimetrinkymmenes tai sadasosan tarkkuuteen pystyvällä elektronisella mitalla. Kolikosta tulee mitata sekä halkaisija että paksuus. Toleranssit näissä on hyvin pienet, joten kaikki eroavaisuudet asettavat kolikon alkuperän kyseenalaiseksi. Kolikon refenssimitat löytyvät Numismaatiikkoliiton vuosittain julkaistavasta luettelosta.

5) Luupin käyttäminen kolikon yksityiskohtien tunnistamiseen

Kolikkoa kannattaa verrata luupilla vastaavaan alkuperäiseen. Väärennöksissä kolikon pinta on usein aitoa epätasaisempaa ja pinta voi olla saippuamaisempi. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää tarkkoihin yksityiskohtiin, jotka ovat vaikeampia väärentää. Muunnetuissa kolikoissa erityistä huomiota kannattaa kiinnittää yksityiskohtiin, jotka tekevät kolikosta erilaisen ja arvokkaan eli tyypillisesti rahapajan leimaan ja vuosiluvun numeroiden muotoon. Jos kolikkoa on muunnettu siihen on usein jäänyt muunnetun vuosiluvun tunnusmerkkejä.

Metallikohtaiset tunnistamistavat

Mainituilla yleisillä keinoilla tunnistaa jo pääosan väärennöksistä. Tämän lisäksi on olemassa useita metallikohtaisia väärennösten tunnistamiskeinoja.

1) Hopeakolikot – lämmönjohtavuus

Hopeakolikoiden erityisominaisuudet auttavat tunnistamaan onko kolikko aitoa hopeaa vai ei. Hopea on metalleista paras lämmönjohdin. Tätä voi testata laittamalla hopeakolikon ja vertailun vuoksi muusta metallista olevan kolikon päälle jääpalan. Hopeakolikon päällä ollessa jääpalan sulamisen pitäisi alkaa välittömästi, ja näin ei tapahdu kyseessä ei ole hopeakolikko.

2) Hopea- ja kultakolikot – äänitesti

Hyvä keino tunnistaa hopea on ottaa hopea- tai kultakolikko vaikkapa peukalon päälle ja toisella kädellä lyödä sitä kevyesti esimerkiksi toisella kolikolla. Tällöin hopea- ja kultakolikosta tulisi tulla korkeaääninen helinä. Tavallisemmista metalleista tehtyjen kolikoiden ääni on matalampi ja tylsempi. Ero on yllättävän selkeä ja tämä tapa on hyvin luotettava, kun korva sille harjaantuu.

3) Hopea- ja kultakolikot – applikaation käyttäminen

Android-puhelimen käyttäjille on olemassa kätevä applikaatio Bullion test, jolla voi nopeasti tunnistaa aidon kolikon. Testattava kolikko valitaan alasvetovalikosta (mukana ei valitettavasti ainakaan vielä ole suomalaisia kolikoita) ja puhelimen mikrofoni laitetaan lähelle kolikkoa. Sen jälkeen kolikkoa lyödään kevyesti kynnellä tai toisella kolikolla ja applikaatio tunnistaa äänentaajuuksista kolikon aitouden.

Teknologian hyödyntäminen kopioiden tunnistamisessa

Aiemmin mainituilla keinoilla ja harjaantumalla väärennösten tunnistamisessa onnistuu pääsääntöisesti jo hyvin. Niiden lisäksi on muutamia kalliita ja edullisempiakin laitteita, joilla metallien koostumuksia voidaan analysoida luotettavasti.

1) XRF – analysaattori.

Röntgen fluoresenssiin perustavalla analysaattorilla pystyy tunnistamaan kolikon alkuaineiden pitoisuudet tarkasti. Analysaattorin näytölle saadaan sekunneissa kolikon tarkat alkuainepitoisuudet prosenteissa. Hyvän XRF analysaattorin hinta on jopa kymmeniä tuhansia euroja, joten ihan kotikäyttöön sellaista tulee harvoin hankittua. Hyvin varustetulla kolikoiden jälleenmyyjällä voi kuitenkin tallainen olla.

2) Ultraäänipaksuusmittari

Ultraäänipaksuusmittari mittaa kuinka kauan äänellä kestää aikaa kulkea kolikon läpi. Jos kyseessä on esimerkiksi puhdas hopea- tai puhdas kulta, laitteella pystyy hyvinkin luotettavasti mittaamaan metallin aitouden. Eri metalleille ja eri metalliseoksille saadaan erilaiset läpimenoajat. Ultraäänipaksuusmittarin hinta on joitakin satoja euroja.

3) Sigma metalytics – arvokkaiden metallien analysoija

Muun muassa eBayssa myydään elektromagneettisiin aaltoihin perustuvaa metallin tunnistinta. Toimii erityisen hyvin kullan ja hopean tunnistamiseen, mutta myös muille metalleille. Tämän analysaattorin hinta on noin 500 euroa.

Jo antiikin ajoista rajojen väärennökset ovat olleet ei-toivottu tosiasia, ja ne tulevat olemaan sitä myös tulevaisuudessa. On tärkeää, että numismatiikan harrastajat pyrkivät ennaltaehkäisemään kopioiden leviämistä. Lisäksi on hyvä tietää, että jo kotikonstein lähes kaikki väärennökset on mahdollista tunnistaa. Jos tarvitset apua mahdollisten väärennösten tunnistamisessa, ota yhteyttä paikalliseen numismaattiseen yhdistykseen.

Hyvinkään numismaatikoiden nettisivuilla (hysn.fi), on koottu lista tavatuista väärennöksistä Suomessa. Jos saat käsiisi kolikoita jotka ovat väärennöksiä, voit lähettää tietoa info@hysn.fi, ja lisäämme tiedot sivuille. Tietoa kopioista Suomessa löytyy oheisesta linkistä.