5 penniä 1917-1918

Suomen itsenäistymisen ympärillä vuosiluvuilla 1917 ja 1918 on leimattu peräti kuusi erilaista 5 pennin kolikkoa. Suuri määrä saman nimellisarvon kolikkoja on jo sinällään erikoinen tapaus ja herättää mielenkiinnon. Lisäksi kolikot muodostavat mielenkiintoisen kuvan Suomen ehkä tärkeimpien vuosien historiallisista tapahtumista. Samalle ajanjaksolle osui I maailmansodan viimeiset vaiheet, Venäjän keisarin luopuminen vallasta, Venäjän väliaikaishallitus, Neuvosto-Venäjän syntyminen, Suomen itsenäistyminen, Suomen sisällissota sekä itsenäisen Suomen oman rahakannan luominen. Merkittävät tapahtumat ovat jättäneet jälkensä myös näihin 5 pennin kolikoihin. Lisäksi muutaman ajanjakson 5 pennin kolikon historiaan liittyy myös mielenkiintoisella tavalla Suomen rahapajan johtajan pidättäminen 1950-luvulla, joka sekin hakee tapahtumana vertaistaan.

Vuoden 1917 5 pennin kuparirahat

Aloitetaan vuoden 1917 5 pennin kuparirahoista. Helmikuun vallankumouksen jälkeen 15. maaliskuuta 1917 huonosti I maailmansodassa menestyneen Venäjän epäsuosioon joutunut keisari Nikolai II luopui kruunustaan veljensä Mikaelin hyväksi. Mikael luopui vallasta edelleen väliaikaiselle hallitukselle, jota aluksi johti ruhtinas Lvov ja myöhemmin Alexandr Kerenski. Suomessa tämä käynnisti tapahtumaketjun, joka johti itsenäistymiseen saman vuoden lopussa. 20. päivänä huhtikuuta vuonna 1917 Suomen senaatti päätti ottaa käyttöön sen jälkeen lyötävissä metallirahoissa suuriruhtinaskunnan vaakunan (=Venäjän vaakuna, jossa Suomen vaakuna sydänkilpenä) ilman keisarin kruunua ja siihen kuuluvia nauhoja. Venäjän itse valmistamissa väliaikaishallituksen rahoissa ei tehty vastaavaa toimenpidettä, joten Suomi irtaantui Venäjän vallitsevasta käytännöstä. Myöskään hyväksyntää Venäjältä senaatti ei tälle toimenpiteelle hakenut, koska senaatti ei katsonut väliaikaisen hallituksen korvaavan keisaria. Olihan vuoden 1860 rahalaissa määrätty nimenomaan keisarin päättävän Suomen rahojen muodosta. Kuvassa 1 on keisari Nikolai II:n aikana lyöty vuoden 1917 sekä väliaikaishallituksen (Lvov/Kerenski) aikana lyöty vuoden 1917 5 pennin kolikko.

Kuva 1: Vuoden 1917 5 penniset (Nikolai II ja väliaikaishallitus)

Kansanvaltuuskunnan kolikot

Lokakuun vallankumouksessa sosialistinen bolševikkipuolue syrjäytti Venäjän väliaikaisen hallituksen ja otti vallan työläisneuvostojen nimissä. Samalla syntyi Neuvosto-Venäjä. Suomen senaatti julisti Suomen itsenäiseksi 6. joulukuuta vuonna 1917. Suomen sisällissota alkoi ja se käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen Kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Rahapaja vallattiin jo sisällissodan toisena päivänä. Kansanvaltuuskunta päätti lyöttää 5- ja 10 pennin rahoja omilla tunnuksillaan. 5-penniseen otettiin käyttöön rahapajalla jo valmiina ollut pienempikokoinen malli ja siihen lyötiin sanat ”KANSAN TYÖ, KANSAN VALTA”. Kolikkoon oli kuvattu myös laakeriseppeleen sisälle kolme fanfaaritorvea ja lippu. Kolikon suunnitteli taiteilija Akseli Halonen, alkuperäiseltä ammatiltaan sähkömies. Kolikon kuva oli aiemmin ollut käytössä edellisen vuoden vappumerkissä.

Alunperin mallista oli suunniteltu tehtävän koko kolikkosarja, mutta lopulta vain 5 pennin kolikot saatiin valmiiksi. Kolikkoja on vahvistettu tehdyn 87,2 kg eli 34 880 kappaletta, ennen Kansanvaltuuskunnan pakenemista Viipuriin huhtikuussa 1918. Pääosa lyödyistä 5 pennin kolikoista myös vietiin Viipuriin. Pian Viipuriin pakenemisen jälkeen Kansanvaltuuskunta lähetti vielä ryhmän hakemaan rahanvalmistuslaitteita rahapajalta Viipuriin rautateitse, mutta ryhmän hakumatka keskeytyi Keravalle senaattia tukevien saksalaisjoukkojen katkaistua rautatien.

Kuva 2: Suomen kuvalehden 6/1926 artikkeli ns. Kansanvaltuuskunnan rahoista (Lähde: Suomen Kuvalehti)

Suomen kuvalehdessä julkaistiin Väinö I. Vainion kirjoittama artikkeli ns. Kansanvaltuuskunnan rahat numerossa 6/1926. Artikkelissa (kuva 2) on erittäin seikkaperäisiä kuvauksia Kansavaltuuskunnan rahoista, ja se piirtää myös mielenkiintoista kuvaa lähes sadan vuoden takaisesta suomalaisen numismatiikan tasosta ja tarkkuudesta. Artikkelista selviää myös, että Kansanvaltuuskunnan rahojen arvon noustua niitä tuli suurehko määrä uudelleen markkinoille vuonna 1922. Pian selvisikin, että rahoja on olemassa kahta tyyppiä. Nykyään rahat tunnetaan Kansanvaltuuskunta I ja II kolikoina (Kuva 3). Kolikot ovat hyvin samanlaiset päällisinpuolin, mutta samalla myös helppo erottaa toisistaan. Helpoin tunnistuskeino on lipputangon nuolen kärjen asema seppeleeseen nähden. Kolikossa I lipputanko on toiseksi ylimmän lehvän juuressa ja kolikossa II toiseksi ylimmän lehvän kärjessä.

Kuva 3: Kansavaltuuskunta I ja II kolikot

Vielä tähänkään päivään mennessä Kansanvaltuuskunta II kolikon alkuperä ei ole selvinnyt, myöskään sen tarkkaa lyöntimäärää ei tiedetä. Ilmeisesti niitä ei ole lyöty rahapajassa, ja työn laatu viittaisikin Saksan suuntaan. Kolikko on leimattu korkealaatuisessa rahapajassa korkealla lyöntipaineella. Todennäköisin teoria onkin, että Kansanvaltuuskunta tilasi rahat Saksasta jo sisällissodan aikana, ja tapahtumien edettyä tunnetusti niille ei enää niiden valmistuttua ollutkaan tarvetta. Koska kolikkojen arvo oli noussut hyvin sisällissodan jälkeisinä vuosina, niiden tuomisella markkinoille nähtiin ehkä ansaintamahdollisuus, tai ehkä kyse saattoi olla myös rahojen jakelusta propagandamielessä. Aikalaiset myös kertoivat, että sisällissodan jälkeisinä vuosina viisipennisiä myivät punakaartilaiset ja heidän omaisensa varainkeräystarkoituksessa vaikeuksiin joutuneiden auttamiseksi. Numismaatikkolehdissäkin asiasta tarkemmin tietäviä on kuulutettu kertomaan tietonsa, mutta valitettavasti rahojen tarkka alkuperä ei ole vieläkään selvinnyt.

Aitoja ja täysin käyttämättömiä Kansanvaltuuskunta I kolikoita jäi kuitenkin vielä rahapajaankin. Jotkut saattavat muistaa vuodelta 1958 rahapajan johtajan P.U. Helteen pidättämisen virantoimituksesta ja syytteen nostamisesta häntä vastaan rahapajaan liittyvistä väärinkäytöksistä. Helteen seuraaja Soiniemi järjestytti rahapajassa inventaarion, jossa löytyi 744 leimakiiltoista Kansanvaltuuskunnan 5 pennistä. Paljastui myös, että näitä kolikoita oli ilmeisesti Helteen kautta jaettu keräilijöille jonkinlaisia määriä muutamaa vuotta aiemmin. Aluksi epäiltiin Helteen lyöttäneen kolikoita uudestaan vanhalla leimalla, mutta tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että kyseessä oli jäännöserä vuoden 1918 Kansanvaltuuskunta I:n alkuperäisestä lyönnistä. Aikanaan korkein oikeus tuomitsi Helteen ilman hyötymistarkoitusta tehdystä jatketusta virkarikoksesta. Jälkikäteen ajateltuna, Helle ehkä vain koki antavansa numismaatikoille hiukan normaalia parempaa palvelua. Sinänsä hieno motiivi, vaikka lain mukaan ei lopulta toimittukaan.

Itsenäisen Suomen 5 penniset vuodelta 1918

Kansanvaltuuskunnan tappion jälkeen lyödyt rahat julistettiin laittomiksi, joten Suomen itsenäistyttyä tuli rahojen ulkoasun muuttaminen jälleen tarpeelliseksi. Jo vuonna 1916 oltiin päätetty kuparirahojen pienentämisestä, mutta vasta 27.5.1918 saatiin asetus vahvistettua. Samalla luovuttiin Venäjän vaakunasta kolikoissa ja siirryttiin itsenäisenä maana Suomen vaakunaan. Saman vaakunatyypin muunnelmia oli käytetty Suomen seteleissä jo vuodesta 1886 lähtien ja malli perustuu Kustaa Vaasan hautamuistomerkkiin Uppsalan tuomiokirkossa.

Sodan jälkeinen kupari-ja hopeapula aiheutti kuitenkin hankaluuksia suunnitelman toteuttamiselle, ja haluttiin selvittää myös muita metallivaihtoehtoja. Lähinnä harkittiin raudan ja sinkin käyttämistä. Rahapaja lähetti tarjouspyynnöt sinkkisen 50 pennisen ja rautaisen 5 pennisen tekemisestä Ruotsin Sporrongille sekä saksalaiselle valmistajalle. Myös omaa kyvykkyyttä lyödä rautaisia 5 pennisiä haluttiin testata. Näitä kolikoita lyötiinkin pieni määrä, mutta hyvin nopeasti lyömisen aloittamisen jälkeen leima oli haljennut materiaalin kovuuden vuoksi. Merkittävä osa nykyään saatavilla olevista rautaisista 5 pennisistä onkin meistihaljenneita kappaleita. Lopulta kuparipulaan löytyi kuitenkin ratkaisu ja rautaisten 5 pennin rahojen tarve poistui.

Pientä määrää lyötyä rautaista 5 pennistä ei ole kuitenkaan koskaan laitettu virallisesti kiertoon, myös niitä tukeva lainsäädäntö puuttuu. Rahoja oli aikanaan annettu pieniä määriä Suomen pankille sekä valtiovarainministeriölle. Näinollen aikanaan keräilijöille päätyneet kappaleet ovat todennäköisesti olleet näiden laitosten virkamiesten itsellään, mahdollisesti luvattomasti, aikanaan pitämiä kappaleita. 1950- luvun Helteen jupakassa tilanne avautui vielä hiukan lisää. Soiniemen inventaarissa rahapajasta näet löytyi 437 meistihaljennutta, leimakiiltoista ja ruosteetonta rautaista 5 pennin rahaa. Aikalaisnumismaatikon todistuksen mukaan ruosteettomien löytäminen oli siihen aikaa poikkeuksellista, lähes kaikki tunnetut rautaiset 5 penniset olivat enemmän tai vähemmän ruosteessa. Selvisi myös, että Helle oli luvattomasti luovuttanut myös rautaisia 5 pennin rahoja keräilijöille. Kaiken kaikkiaan rahapajassa vuonna 1918 lyötiin näitä rahoja muutamia kiloja (paino 2,2g kpl) eli ehkä reilut 1000 kappaletta, joista tuo 437 inventaariossa löytynyttä kappaletta tulee vähentää. Näinollen eri kanavista keräilijöille päätyneiden kolikoiden määräksi voisi arvioida noin 600 kappaletta, joista nykypäivään niiden harvinaisuuden vuoksi lienee säilynyt pääosa. Joka tapauksessa kyseessä on yksi Suomen markkahistorian harvinaisimmista kolikoista. Koska kolikko ei ole ollut virallisessa kierrossa, jää jokaisen keräilijän omaan harkintaan kolikon merkityksellisyys kokoelmansa kannalta. Sinänsä jo mielenkiintoisen historiansa näkökulmasta kolikko on keräämisen arvoinen.

Lopulta tavallista vuoden 1918 kuparista 5 pennistä lyötiin yli 4 miljoonaa kappaletta ja saman mallin lyöminen jatkui aina vuoteen 1940 saakka. Kuvassa 4 on sekä rautainen että kuparinen vuoden 1918 5 pennin kolikko.

Kuva 4: 5 penniä 1918 rauta ja kupari

Vuoden 1917-1918 5 pennisten vaiheet ja historiallinen merkitys ovat Suomen numismaattisen historian yksi mielenkiintoisimmista. Niiden tausta on hyvä tuntea, onhan lähes kaikissa kolikkokansioissakin varattu paikat näille kaikille kuudelle kolikolle. Lisäksi suuri määrä erilaisia kolikoita samalla nimellisarvolla vain kahden vuoden aikana kuulostaa paljolta, jopa ennätykselliseltä. Näin ei kuitenkaan nykypäivänä enää ole. Nimittäin vuosina 2014-2015, kuten myös 2015-2016, Suomessa lyötiin peräti seitsemän erilaista 2 € kolikkoa. Samana vuonnahan euromaat saavat lyödä kaksi erilaista 2 € erikoisrahaa, lisäksi tulee vuoden 2015 yhteislyönti ja molempien vuosien tavalliset 2 € rahat. Joka tapauksessa kuusi erilaista 5 pennin kolikkoa kahden vuoden aikana oli poikkeuksellinen tapahtuma markka-aikana erittäin poikkeuksellisena ajanjaksona. Näistä 5 pennin kolikoista arvokkaimmaksi on nykyään hinnoiteltu vuoden 1918 rautainen 5 pennin kolikko, jonka hinta hyväkuntoisena lähestyy tuhatta euroa. Lisäksi erityistä arvoa on Kansanvaltuuskunnan molemmilla kolikoilla, jotka maksavat hyväkuntoisina noin 100-200 euroa, Kansanvaltuuskunta II kolikon ollessa nykyään arvokkaampi kuin alkuperäinen versio.