No | Maa | Nimi | Vuosi | Kuvaus | Kuva | Määrä |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | Kreikka | Ateenan Olympialaiset 2004 | 2004 | XXVIII Olympiadin kisat Ateenassa 13-29.8.2004. Kolikko on ensimmäinen kahden euron erikoisraha. Kuvassa antiikin ajan kiekonheittäjä Myronin pronssipatsas ajalta 460-450 eaa. Vasemmalla on teksti "Athens 2004" ja olympialaisten viisirenkainen tunnus. Urheilijan pään yläpuolella on Kreikan rahapajan tunnus. Suomesta kisoihin osallistui 62 urheilijaa ja lähes 100 vuotinen kultamitaliputki katkesi näissä kisoissa. Kaksi hopeaa saivat skeet ampuja Marko Kemppainen ja painija Marko Ylihannuksela. Julkaistu 3/2004. | ![]() | 35 000 000 Var: A, B BU: 505k Prf: - |
2 | Suomi | EU:n laajentuminen | 2004 | EU:n laajentumisen kunniaksi lyöty erikoiseurokolikko, ns. "risuraha".Tyylitellystä pylväästä kasvaa ylöspäin suuntautuvia versoja. Versot kuvaavat Euroopan unionin laajentumista ja pylväs kasvun edellyttämää perustaa. Pylvään vieressä on kirjaimet EU. Kolikon yläosaan on merkitty vuosiluku 2004, ja kaksitoista tähteä ympäröi kuva-aihetta yhdessä vuosiluvun kanssa. Vuonna 2004 EU:hun liiityi Kypros, Tsekin tasavalta, Viro, Unkari, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia ja Slovenia. Kolikon ulkoasusta järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti kuvanveistäjä Pertti Mäkinen. Kolikko julkaistiin kesäkuussa 2004, jolloin rahoja laskettiin liikkeelle 500 000 kpl käyttörahojen joukossa. Valtiovarainministeriö päätti elokuussa suuren kysynnän vuoksi vielä toisen samansuuruisen erän lyömisestä. Määrästä 440 000 kpl toimitettiin normaalien jakelukanavien kautta sekoitettuna normaaleihin kahden euron kolikoihin, ja loput 60 000 kpl Rahapaja sai sisällyttää mm. erilaisiin rahasarjoihin. Rahasta on muodostunut erittäin tavoiteltu keräilijöiden keskuudessa ja se on tällä hetkellä arvokkain normaalissa kierrossa ollut 2€ erikoiseurokolikko. | ![]() | 1 000 000 Var: A, B BU: 63,5k Prf: 5000 |
3 | Luxemburg | Suurherttua Henri ja monogrammi | 2004 | Kolikossa on kuva suurherttua Henristä sekä hänen monogrammista. Monogrammi on H-kirjain, jonka yläpuolella on kruunu. Kolikon oikeassa reunassa on EU:N 12 tähteä. Alareunassa on teksti " HENRI Grand-Duc de Luxembourg ". Suurherttua Henri on hallinnut Luxemburgia 7.10.2000 lähtien ja hänen edeltäjänään toimi Jean. Luxemburgin lakien mukaan kaikissa maan julkaistuissa kolikoissa tulee olla suurherttuan kuva. Kolikko on julkaistu 6/2004 | ![]() | 2 501 800 Var: A, B BU: 50k Prf: 4000 |
4 | Italia | Maailman elintarvikeohjelma | 2004 | Maailman elintarvikeohjelman (World Food Programme) viidennen vuosikymmenen kunniaksi lyöty kolikko. Keskellä rahaa on kuva maapallosta, jonka takaa nousevat vehnän- ja maissintähkät sekä riisi. WFP on Yhdisyneiden Kansakuntien alainen, nälänhätää ehkäisevä ja ruokaturvallisuutta edesauttava organisaatio. Sen päämaja sijaitsee Roomassa. Kolikon on kaivertanut Uliana Pernazza. Julkaistu 12/2004. | ![]() | 16 000 000 Var: A, B BU: - Prf: - |
5 | San Marino | Bartolomeo Borghesi | 2004 | Bartolomeo Borghesi (11.7.1781 - 16.4.1860) oli Italialainen antikvaattori, jolla oli avainrooli numismatiikan tieteenalan perustamisessa. Roomassa hän aikanaan kokosi useita kolikkokatalogeja, muun muassa sen aikaisen Paavi Pius VII:n toimeksiannosta. Kolikossa myös kaivertajan nimikirjaimet "E.L.F.". Julkaistu 12/2004. | ![]() | 101 000 Var: A, B BU: 101k Prf: - |
6 | Vatikaani | Vatikaanivaltion perustamisen 75-vuotisjuhla | 2004 | Kolikko juhlistaa Vatikaanivaltion perustamisen 75-vuotisjuhlaa. Italia tunnusti Vatikaanin itsenäiseksi valtioksi vuonna 1929. Vatikaani on pinta-alaltaan (0,44km2) sekä väkiluvultaan (842) maailman pienin itsenäinen valtio. Kolikossa on kuvat Vatikaanivaltiota ympäröivistä muureista ja Pietarinkirkosta. Vatikaanin suvereeni valtionpäämies on paavi. Valtiomuodoltaan Vatikaani on teokratia; kaikki poliittinen valta on papistolla. Julkaistu 12/2004. | ![]() | 100 000 Var: A, B BU: 100k Prf: - |
7 | Luxemburg | Henri ja Adolphe | 2005 | Suurherttua Henrin 50-vuotispäivän, hänen valtaistuimelle nousunsa viisivuotispäivän sekä suurherttua Adolphen kuoleman 100-vuotispäivää juhlistava kolikko. Kolikossa on kuvattu suurherttua Henri (vasemmalla) ja suurherttua Adolphe (oikealla). Kuvien alapuolelle on kirjattu Henrin syntymävuosi (1955) sekä Adolphen kuolinvuosi (1905). Julkaistu 1/2005. | ![]() | 2 720 000 Var: A, B BU: 50k Prf: 4000 |
8 | Belgia | Belgian ja Luxemburgin talousliitto | 2005 | Belgian ja Luxemburgin talousliiton kunniaksi löyty kolikko, jossa on kuvat Luxemburgin suurherttua Henristä sekä Belgian kuningas Albert II:sta. Liitto perustettiin 25. heinäkuuta 1921. Talousliitossa sekä Belgian että Luxembourgin frangit kytkettiin yhteen, tämä yhteys kesti aina Euron perustamiseen saakka. Julkaistu maalis-huhtikuussa 2005. | ![]() | 6 000 000 Var: A, B BU: 20k Prf: 3000 |
9 | Espanja | Don Quijote Manchlainen | 2005 | Don Quijote, koko nimeltään Mielevä hidalgo don Quijote Manchalainen (El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha) on espanjalaisen Miguel de Cervantesin (1547-1616) kahtena niteenä vuosina 1605 ja 1615 ilmestynyt romaani. Sitä pidetään nykyaikaisen romaanitaiteen perustajana ja yhtenä maailmankirjallisuuden suurista klassikoista. Kolikon julkaisuvuonna oli kulunut 400 vuotta ensipainoksesta, ja siitä on julkaistu yli 800 painosta eri kielillä mukaanlukien suomalainen J.A Hollon käännöksenä. Kolikossa on kuva Don Quijotesta, joka pitelee kädessään peistä. Taustalla on tuulimyllyjä ja vasemmalle on upotettu sana "ESPAÑA". Julkaistu 4/2005. | ![]() | 8 000 000 Var: A, B BU: 104k Prf: 3000 |
10 | Itävälta | Itävallan valtiosopimus 50 vuotta | 2005 | Itävallan valtiosopimuksen 50-vuotisjuhlan (50 Jahre Staatsvertrag) kunniaksi löyty kolikko. Valtiosopimus koskien itsenäisen ja demokraattisen Itävallan palauttamista, annettiin Wienissä 15. toukokuuta 1955. Sopimuksen perusteella liittoutuneiden viimeiset miehitysjoukot poistuivat Itävallasta ja maa julistatui puolueettomaksi 26.10.1955, joka on myös Itävallan kansallispäivä. Kolikossa on kuvattu Itävallan valtiosopimuksen allekirjoitukset ja sinetit. Taustalla on pystyraitoja, jotka kuvaavat Itävallan kansallisvärejä (punainen-valkoinen-punainen). Valtiosopimuksen allekirjoittivat Neuvostoliiton, Ison-Britannian, USA:n ja Ranskan ulkoministerit ja suurlähettiläät sekä Itävallan ulkoministeri Leopold Figl. Kolikon on suunnitellut Helmut Andexlinger. Julkaistu 5/2005 | ![]() | 6 878 000 Var: A, B BU: 102k Prf: 20k |
11 | San Marino | Kansainvälinen fysiikan vuosi | 2005 | Kolikossa on Galileo Galilei tutkimassa planeettoja ja taustalla atomin ääriviivoja. Galileo Galilei (15.2.1564 Pisa, Italia - 8.1.1642 Arcetri, Italia) oli italialainen tähtitieteilijä, filosofi ja fyysikko. Galileo Galilein suurimpana saavutuksena voidaan pitää sitä, että hän kehitti merkittävästi tieteellistä metodia. Hän yhdisti kvantitatiiviset kokeet matemaattiseen analysointiin, mikä muodostaa yhä luonnontieteen perustan. Häntä on kutsuttu tieteen, klassisen fysiikan ja tähtitieteen isäksi. Julkaistu 10/2005. | ![]() | 130 000 Var: A, B BU: 130k Prf: - |
12 | Suomi | YK:n juhlaraha | 2005 | Kolikko on lyöty Yhdistyneiden Kansakuntien (UN, United Nations) perustamisesta kuluneen 60 vuoden sekä Suomen 50-vuotisen YK-jäsenyyden kunniaksi. Suomi ei kuulunut YK:n alkuperäisiin perustajajäseniin eikä ollut läsnä, kun perustajavaltiot muotoilivat ja hyväksyivät uuden maailmanjärjestön peruskirjan San Franciscon konferenssissa kesällä 1945. Vuonna 1947 Pariisin rauhansopimuksen jälkeen jäsenyyden hakeminen tuli Suomelle mahdolliseksi. Jäsenyyden saaminen viivästyi kuitenkin lähes vuosikymmenellä, koska suurvallat olivat kykenemättömiä saavuttamaan yhteisymmärrystä maailmanjärjestön jäsenkunnasta. Kuvassa on rauhankyyhkyä kuvaava palapeli, ja sen on suunnitellut taiteilija Tapio Kettunen. Julkaistu 10/2005. | ![]() | 2 000 000 Var: A, B BU: 52k Prf: - |
13 | Italia | Euroopan perustuslakisopi-muksen 1. vuosipäivä | 2005 | Kolikko on lyöty Euroopan perustuslakisopimuksen (Costituzione Europea) allekirjoittamisen ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi. EU:n perustuslain ratifiointi kuitenkin epäonnistui, sillä sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät sopimuksen kansanäänestyksessä touko-kesäkuussa 2005. Aikaisimmillaan perustuslaki olisi voinut tulla voimaan marraskuussa 2006. 23. kesäkuuta 2007 Euroopan neuvosto sopi uuden hallitustenvälisen neuvottelun käynnistämisestä. Sen tehtävä oli sopia yksityiskohdista, joilla osa perustuslakisopimuksen uudistuksista saatetaan voimaan muuttamalla voimassa olevia sopimuksia. Tästä uudesta perussopimuksesta muovautui Lissabonin, joka astui voimaan joulukuussa 2009.Kolikkoon on kuvattu härkä ja Europa (kreikkalaiseen mytologiaan kuuluva Foinikian prinsessa), jolla on kädessään kynä sekä Euroopan perustuslain teksti. Kolikon on kaivertanut Maria Carmela Colaner (kolikossa nimikirjaimet MCC). Alareunassa on Italian tasavallan monogrammi "RI". Julkaistu 10/2005. | ![]() | 18 000 000 Var: A, B BU: - Prf: - |
14 | Vatikaani | Maailman nuortenpäivät | 2005 | Kolikko on lyöty Kölnissä elokuussa 2005 järjestettyjen 20. maailman nuortenpäivien kunniaksi. Maailman nuortenpäivät (World Youth Day WYD) on katolisen kirkon suurtapahtuma 1430-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Ne järjestetään joka kolmas tai joskus jopa joka toinen vuosi aina eri puolella maailmaa, ja niitä pidetään katolisen kirkon tärkeimpänä nuorten pyhiinvaelluskohteena. Kolikkoon on kuvattu Kölnin tuomiokirkko sekä sen yli lentävä komeetta. Julkaistu 12/2005. | ![]() | 100 000 Var: A, B BU: 100k Prf: - |
15 | Luxemburg | Suurherttua Guillaume - Luxemburg | 2006 | Kruununperijän, suurherttua Guillaumen 25-vuotispäivän kunniaksi löyty kolikko. Kolikkoon on kuvattu suurherttua Henri sekä osittain tämän taakse suurherttua Guillaume. Luxemburgin nimi omalla kielellä eli Letzebuerg on kirjoitettu suurruhtinaiden kuvien yläpuolelle. Julkaistu 1/2006. | ![]() | 1 049 500 Var: A, B BU: 45k Prf: 4500 |
16 | Italia | Torinon Olympialaiset | 2006 | Kolikko on lyöty Torinossa järjestettyjen 20. talviolympialaisten kunniaksi, jotka järjestettiin 10 - 26 helmikuuta vuonna 2006. Kisoihin osallistui 2 633 urheilijaa 80 maasta. Kilpailutapahtumia järjestettiin 84 kaikkiaan viidessätoista urheilumuodossa Suomi jatkoi vuonna 2004 alkanut kultamitalitonta putkeaan myös Torinossa, kaikkiaan mitaleita tuli 9 seuraavasti: Hopeaa (6): Matti Hautamäki mäkihypyn normaalimäki, Mikko Ronkainen freestylen kumparelasku, mäkihypyn joukkuekilpailu (Tami Kiuru, Janne Happonen, Janne Ahonen, Matti Hautamäki), Tanja Poutiainen alppihiihdon suurpujottelu, miesten curling (kapteeni Markku Uusipaavalniemi, Kalle Kiiskinen, Wille Mäkelä, Teemu Salo, Jani Sullanmaa), miesten jääkiekko. Pronssia (3): Markku Koski lumilautailun lumikouru, maastohiihdon naisten parisprintti (p) (Aino-Kaisa Saarinen, Virpi Kuitunen), yhdistetyn joukkuekilpailu (Antti Kuisma, Anssi Koivuranta, Jaakko Tallus, Hannu Manninen). Kolikon kuvassa on alppihiihtäjä sekä Torinon kaupungin maamerkkirakennus Mole Antonelliana. Kolikon on kaivertanut Maria Carmela Colaneri (kolikossa nimikirjaimet MCC). Julkaistu 1-2/2006. | ![]() | 40 000 000 Var: A, B BU: - Prf: - |
17-21 | Saksa | Holstentor - Schleswig-Holstein | 2006 | Saksassa julkaistaan vuosittain kahden euron erikoisrahoja maan osavaltioista ja niiden kaupungeista ja päänähtävyyksistä. Saksassa on 16 osavaltioita ja jokaisen kunniaksi julkaistaan erikoisraha vuosina 2006 2021. Schleswig-Holstein on maan pohjoisin osavaltio ja ensimmäinen, josta julkaistiin erikoisraha. Kolikkoon on kuvattu Schleswig-Holsteinin osavaltioon kuuluvan Lyypekin kaupungin maamerkki Holstentor-portti ja sen alle sanat "Schleswig-Holstein", joka on yksi Lyypekin kaupunginporeista ja perustettu vuonna 1478. Saksalainen Lyypekin kaupunki perustettiin 1143 ja Oldenburgin piispanistuin siirrettiin sinne vuonna 1163. Saksan keisari Fredrik II antoi Lyypekille valtakunnankaupungin oikeudet vuonna 1226. Hampurin ja Lyypekin liitosta 1241 sai alkunsa Saksan kauppakaupunkien hansaliitto. 1300- ja 1400-luvuilla Lyypekistä tuli hansaliiton johtava kaupunki: sen laivastot hallitsivat Itämerta ja sillä oli vaikutusvaltainen asema Pohjoismaissa. Kuten Saksan muitakin eurokolikoita, tätäkin kolikkoa on lyöty kaikkiaan viidessä eri rahapajassa. Rahapajan tunnus A, D, F, G tai J on kirjattu kolikkoon portin vasemmalle puolelle. Suurehkoista lyöntimääristä huolimatta kolikoista on muodostunut keräilijöiden tavoittelemia kohteita, joiden hinta on noussut moninkertaiseksi suhteessa nimellisarvoon. Julkaistu 2/2006. Rahapajakohtaiset kokonaislyöntimäärät ohessa: Berliini (A): 6 000 000 kpl, BU 143 000, Prf: 133 150 München (D): 6 300 000 kpl, BU 143 000, Prf: 133 150 Stuttgart (F): 7 200 000 kpl, BU: 143 000, Prf: 133,120 Karlsruhe (G): 4 200 000 kpl, BU 143 000, Prf: 133 150 Hampuri (J): 6 300 000 kpl, BU 143 000, Prf: 133 150 | ![]() | 30 000 000 Var: A, B BU: 143 000 (X5) Prf: 133 000 (X5) |
22 | Belgia | Atomium | 2006 | Kolikkoon on kuvattu Atomium-monumentti, joka esiteltiin Brysselin maailmannäyttelyssä vuonna 1958. Se on raudan kiderakenteen 165-miljardikertainen suurennos, kaikkiaan 102 metriä korkea. Alkuperäisen suunnitelman mukaan monumentti piti pystyttää vain puoleksi vuodeksi, mutta sittemmin siitä on tullut kuuluisa turistinähtävyys. Monumenttiin pääsee sisälle ja sen huipulta näkyy hieno näkymä Brysseliin. Siellä järjestetään myös näyttelyitä ja siellä voi muun muassa ruokailla. Kolikko on myös tavoiteltu keräilijöiden joukossa ja sen arvo on nousussa. | ![]() | 5 023 000 Var: A, B BU: 20k Prf: 3000 |
23 | Suomi | Äänioikeuden 100-vuotisjuhlat | 2006 | Kolikko on lyöty yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden 100-vuotisjuhlien johdosta. Yhtäläisen äänioikeuden säätänyt Suomen suuriruhtinaskunnan vaalilaki tuli voimaan 1.10.1906. Ennen uudistusta Suomen laisäädäntöelimenä toimi säätyvaltiopäivät, jossa edustettuina olivat aateliset, porvaristo, papisto ja talonpojat. Silloin äänioikeus perustui asemaan, varallisuuteen, virkaan tai maaomaisuuteen. Vuoden 1906 uudistus vasta toi maahan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Suurimmalla osalla miehistäkään ei sitä ennen ollut äänioikeutta. Uudistus kymmenkertaisti äänioikeuttettujen määrän.Kolikossa on miehen ja naisen kasvot, jotka tasa-arvoa kuvastamaan on sijoitettu yhtä kauaksi kolikon keskeltä. Kolikon on suunnitellut kuvanveistäjä Pertti Mäkinen. Julkaistu 10/2006. | ![]() | 2 467 000 Var: A, B BU: 29,6k Prf: 3300 |
24 | San Marino | Kristoffer Kolumbus | 2006 | Kolikko on julkaistu Kristoffer Kolumbuksen kuoleman 500-vuotispäivän kunniaksi. Kolikkoon on kuvattu Kolumbus sekä kolme laivaa ja sen on suunnitellut Luciana De Simoni (kolikossa nimikirjaimet LDS). Kolumbus ylitti Atlantin ja saapui Amerikkaan vuonna 1492. Hän etsi meritietä Intiaan ja uskoi näin löytäneensä sen. Kolumbusta pidetään erinomaisena navigaattorina, mutta huonona hallitsijana. Hän asettui löytämiensä alueiden kuvernööriksi, mutta menetti valtaoikeutensa vuonna 1500. Julkaistu 10/2006. | ![]() | 120 000 Var: A, B BU: 120k Prf: - |
25 | Vatikaani | Sveitsiläiskaarti 500 vuotta | 2006 | Kolikossa on kuva sveitsiläisestä sotilaasta. Sotilasta ympäröi teksti "Guardia Svizzera Pontificia" ja kolikon alareunassa on teksti "Citta Del Vaticano". Kolikon on kaivertanut O. Rossi. Sveitsiläiskaarti on paavin ja Vatikaanivaltion virallinen armeija, joka vastaa paavin turvallisuudesta. Sillä ei kuitenkaan nykyisin ole sotilaallisia tehtäviä, vaan kyse on enemmänkin kunniatehtävästä. Kaarti on perustettu vuonna 1505 ja sen jäseneksi voi päästä vain 19-30 vuotias katolilainen Sveitsin kansalainen. Julkaistu 11/2006. | ![]() | 100 000 Var: A, B BU: 100k Prf: - |